Melontaopas.fi

Melonnan opettelu on hauskaa ja nyt myös helppoa. Sivustolle on koottu edustava valikoima havainnollisesti animoituja melonta-aiheisia oppaita, joiden avulla pääset jyvälle muun muassa kajakkiin kapuamisesta tai vaikka eskimopyörähdyksestä.


 »Animoitu
   versio sivustosta

Kajakkiin meno laiturilta

Kajakkiin meneminen on yleensä melko helppoa, kunhan tietää pari perusasiaa. Helpointa se on matalalta laiturilta. Muista kuitenkin aina tarkistaa varusteesi ennen kajakkiin menemistä.

Tarkista, että pelastusliivit ovat hyvin päällä. Aukkopeite on hyvä kääriä ylös, jotta se ei jää allesi, kun istuudut kajakkiin. Muista asettaa mela siten, että yllät siihen myös kajakista käsin.

Kun lasket painoasi kajakille, tulee sen kohdistua tarkalleen kajakin keskilinjalle, jotta kajakki ei kaatuisi. Ota aluksi kädelläsi kiinni keskeltä istuinaukon takaosaa ja katso, että jalkasi ovat kajakin keskilinjalla.

Nosta takamuksesi irti laiturista. Pyri pitämään paino pääosin käsiesi varassa ja siirrä takamuksesi rauhallisesti kajakin sisään. Aukkopeite on kätevintä kiinnittää ennen laiturista irtautumista.

Kajakista poistutaan samaan tapaan, mutta käänteisessä järjestyksessä.

VINKKI:
» Aukkopeite on helpointa kiinnittää aloittamalla selän takaa ja jatkamalla sieltä eteenpäin yhtäaikaa molemmilta puolilta.

Näytä koko liike uudelleen »